Mitkä ihmeen veneajokortit?

Tältä sivulta se selviää

Tässä veneajokorteista yleisesti - tarkemmat vaatimukset alla

Suomessa ei vaadita veneajokorttia, veneilykorttia tai muutakaan veneilytaitojen todistamista normaalissa huviveneilyssä. Muissa Pohjoismaissa ja useissa Euroopan maissa sen sijaan veneilijöiltä vaaditaan veneajokortti. Se varmistaa, että veneen päälliköllä on riittävät taidot veneen ajamiseen tai purjehtimiseen riippuen veneen tyypistä, koosta ja muista ominaisuuksista. Suomessakin yli 24-metrisen huvialuksen kuljettajalla on oltava kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja.

Kansainvälisellä huviveneenkuljettajankirjalla voi lisäksi osoittaa veneilyosaamisensa useissa maissa esimerkiksi venettä vuokratessa. Tämä on vaatimus esimerkiksi kaikissa välimeren maissa. Tätä veneajokorttia kutsutaan myös kansainväliseksi huviveneen kuljettajan kirjaksi tai kv-huvivenelupakirjaksi tms. Nimi on sen verran vaikea, että se vääntyy moneen muotoon.

Myös silloin kun kuljetat veneellä muita ihmisiä, kuten charter-kipparina tai venetaksina, tarvitset siihen pätevyyden. Tätä kutsutaan vuokraveneen kuljettajan kirjaksi.

Kansainvälinen huvivenelupakirja

  • Esivaatimukset:
  • Olet täyttänyt 15 vuotta
  • Sinulla on voimassa oleva ajokortti (henkilöauto, mopo, mopoauto, moottoripyörä, traktori)

Saaristolaivurikurssi

Kaikkien veneilykurssien isä ja äiti. Tämä veneilyn perusteita käsittelevä kurssi on laaja ja tarjoaa erinomaisen pohjan kaikkeen veneilyyn.

rannikkolaivurikurssi

Kurssi jatkaa siitä mihin saaristolaivurikurssi loppuu. Kurssi on vaatimuksena kansainvälistä huvivenelupakirjaa varten.

Veneilytaitojen osoittaminen

Osoita vielä käytännön veneilytaitosi veneilykouluttajan kanssa yhdessä tehdyllä testiajolla

Nyt saat kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan Traficomilta

Vuokraveneen kuljettajan kirja

  • Esivaatimukset:
  • Olet täyttänyt 18 vuotta
  • Sinulla on voimassa oleva ajokortti (henkilöauto, mopo, mopoauto, moottoripyörä, traktori)
  • Olet käynyt veneilijälle sopivan ensiapukoulutuksen ja se on voimassa (Esim. EA1)

Saaristolaivurikurssi

Kaikkien veneilykurssien isä ja äiti. Tämä veneilyn perusteita käsittelevä kurssi on laaja ja tarjoaa erinomaisen pohjan kaikkeen veneilyyn.

Veneilytaitojen osoittaminen

Osoita vielä käytännön veneilytaitosi veneilykouluttajan kanssa vesillä. Sinulle kerrotaan vaatimukset etukäteen, joten ehdit kerrata.

Nyt saat vuokraveneen kuljettajan kirjan Traficomilta